Skip to main content

Inspiroidu

Ihastu Varkauteen! Saimaan lähiluontoon, historiaan ja teolliseen arkkitehtuuriin. 

Varkaus - ihan omanlainen matkakohde

Valloittava Varkaus sijaitsee sopivasti valtaväylien varrella ja meille onkin helppoa poiketa nauttimaan saimaalaisen letkeästä elämänmenosta.

Luonto ja Saimaa ovat osa kaupunkikeskustaa yhdessä teollisuuden ympärille rakennetun, arkkitehtuuriltaan ainutlaatuisen paikalliskulttuurin kanssa.

Varkauden rakennuskantaan ovat ajan saatossa vaikuttaneet myös monet nimekkäät arkkitehdit. Rakennusperinteeseen ovat jättäneet kädenjälkensä mm. Valter ja Ivar Thomé, Karl Lindahl sekä maailman tunnetuimpiin kuuluva arkkitehti, Alvar Aalto.

Vanhan Varkauden alue on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö ja sen rakennuskanta on kokonaisuudessaan suojeltu. Kaupungin rikkaaseen kulttuurihistoriaan pääsee tutustumaan mm. Varkauden oppaiden teemaopastuksissa sekä omatoimisesti Vaelluksia Vanhassa Varkaudessa -elämyskierroksella. 

Taipaleen kanava-alueella sijaitsevassa kanavamuseossa voi tutustua vesiteiden ja kanavien historiaan. Aluetta kiertää kanavapolku, jonka opastauluissa on tietoa alueen yli 180-vuotisesta historiasta. Kanava-alueella voi myös seurata veneiden ja laivojen sulutusta nykypäivänä.

Varkaudessa on 1 690 hehtaaria luonnonsuojelualuita, joiden tehtävänä on turvata luontotyyppien ja lajiston moninaisuutta sekä antaa ihmisille mahdollisuus rentoutua ja retkeillä luonnossa.

Kaupungin tuntumassa sijaitsevan luonnonsuojelualueen, Kämärin, luontopolun eläinlajisto on rikas. Alueella elää Varkauden nimikkoeläin saukko ja lahoavat lehtipuut ovat talvisin houkutelleet alueelle myös valkoselkätikan. Ämmäkoskella voi tutustua syksyllä 2022 valmistuneeseen Suomen suurimpaan luonnonmukaiseen ohitusuomaan, jota pitkin uhanalaiset vaelluskalat löytävät jälleen tiensä lisääntymisalueilleen. Linnasaaren kansallispuisto on suomalaista järviluontoa parhaimmillaan. Satojen saarien ja suurten järvenselkien keskellä elää kalasääski ja sympaattinen saimaannorppa.

Saimaan järvimaisemia voi ihailla laivaristeilyllä tai melontaretkellä. Kalastaa voi keskellä kaupunkia Pirtinvirrassa ja ympäristön laajalla 3000 hehtaarin kalastusalueella.

Lisää mielenkiintoisia matkailukohteita löydät sivustoltamme. Tervetuloa viihtymään Varkaudessa!

Vanha Varkaus

Vanha Varkaus

Arkkitehtien Varkaus

Arkkitehtien Varkaus

Luontoelämysten Varkaus

Luontoelämysten Varkaus

Back to top