Vanha Varkaus

Varkaus on toteutunut utopia

Varkaus – ja Vanha Varkaus sen sydämessä – on toteutunut utopia, sillä suunnittelussa ei lähdetty pelkästä teollisuusyhteisöstä vaan samalla rakennettiin myös tulevaa kauppalaa ja kaupunkia. Teollisuuden kehittämisen toimenpiteet loivat pohjaa kasvulle 1900-luvun alkupuolella. Tehtaiden kehittäminen kokonaisvaltaiseksi puunjalostuslaitokseksi käynnisti suuret rakennusvuodet 1900-luvun alkupuolella, ja alue oli käytännössä vielä tyhjä paperi, vaikka toki jotain näillä sijoilla olleesta Ruukista oli säästynytkin 1800-luvun puolelta. Kasvun suunnitelmaa kuitenkin tarvittiin.

Varkaus on kaupunkina hyvin poikkeuksellinen, sillä missään muualla Suomessa ei alueelle laadittu ensimmäinen asemakaava ole toteutunut samalla tavalla lähes yksi yhteen kuin se toteutuu Varkaudessa. Vielä poikkeuksellisempaa on, että tämä kaikki on edelleen olemassa. Alueella on valtavasti kerroksellista, kiinnostavaa rakennuskantaa, joka kutsuu arkkitehtuurin ja rakennusperinnön ystäviä vierailemaan.

Teollinen kulttuuriperintö kutsuu tutkimusmatkalle

Vanhan Varkauden vanha puutalo- ja tehdasmiljöö on nähtävyys jo itsessään. Alueella sijaitsee kolme valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä: Päiviönsaaren keskusta, tehdasalue sekä Kommilan ja Kosulanniemen asuinalue. Miljöö, jossa puutalot, 50-luvun kerrostalot sekä 1900-luvun alun museo- ja tehdasrakennukset limittyvät toisiinsa on merkittävä osa rakennettua kulttuurihistoriaa ja teollista kulttuuriperintöä. 

Varkaudessa toimii tänäkin päivänä modernin teknologian yrityskeskittymä, ja monet teollisuustoimijat pitävät majaansa vanhoissa, tähän päivään saakka säilyneissä tehdashalleissa. Täällä teollista historiaa ei ole tuhottu, vaan mennyt aika on saanut arvoisensa paikan osana nykypäivää. 

Luonto on antanut Varkaudelle edellytykset niin asukkaiden täällä olla ja elää, kuin myös teollisten toimintojen sijaintipaikaksi. Varkauden sijainti runsasvetisten ja riittävän putouskorkeuden omaavien koskien äärellä sekä metsäalueiden keskellä on ollut kuin luotu erityisesti metsäteollisuuden harjoittamista varten. Varkaudessa on ollut luontaiset edellytykset puuraaka-aineen saantiin, vesivoiman käyttöön voimanlähteenä sekä kuljetuksiin vesiteitse. Luonnonvaroista myös järvimalmi on ollut oleellisessa asemassa Varkauden teollisen kehityksen alkuvaiheessa.

Varkaus mainitaan Savoa koskevissa asiakirjoissa jo vuonna 1526, jolloin Pekka Kolehmainen ilmoitti myyneensä Varkauden tilan Erik Flemingille 20 Riian markasta. Tila oli ollut tiettävästi asuttu jo 1400-luvun lopulla. Fleming oli tuon ajan merkkimiehiä, ja hänen omistuksessaan tilasta tuli tiettävästi Savon ensimmäinen rälssitila, eli verovapaa maa. 1500-luvun puolivälissä tila jakautui ensin kahdeksi ja sittemmin useammaksi erilliseksi tilaksi. Nykyisen Kosulanniemen, Kommilan ja Päiviönsaaren alueen omistivat vuoden 1561 verollepanomaakirjan mukaan Paavo ja Heikki Kosonen.

Päiviönsaaressa toimi 1700-luvun lopulla armeijan varasto, ja myöhemmin sinne perustettiin laivastotukikohta, Laivalinna, jolloin alue otettiin kruunun haltuun. Suomen siirryttyä Venäjän alaisuuteen tukikohta lopetettiin, mutta Laivalinnan väen käsityöläiset ja osa sotilaista jäivät alueelle, siirtyen myöhemmin ruukin henkilökuntaan.

Vapaaherra Gustaf Wrede, jonka yhteydet kiertyivät useampaakin kautta Varkauteen, sai nimittäin 20.4.1815 senaatilta luvan perustaa ruukin Huruskosken (nyk. Voimakanava) ja Ämmäkosken läheisyyteen Päiviönsaareen. Valtio luovutti maan hänelle ilman korvausta ja täydellä omistusoikeudella. Siitä lähtien Päiviönsaari onkin seurannut tehtaan omistusta.

Varkauden ruukki aloitti toimintansa suurin suunnitelmin ja toivein vuonna 1820, mutta tulokset olivat vähäisiä, sillä lähijärvien malmi oli huonolaatuista. Wreden uraauurtava työ herätti kuitenkin suurliikemiesten kiinnostuksen. Helsinkiläinen Erik Johan Längman ja viipurilainen Paul Wahl ostivat ruukin ja siihen liittyvät tilat vuonna 1834. Heillä oli tavoitteena perustaa ruukkitoiminnan rinnalle laaja sahaliike, myös konepajan rakentamista esitettiin. Längman toimi ruukin hoitajana, mutta hänenkään aikanaan toiminta ei lähtenyt nousuun. Längman velkaantui yhtiökumppanilleen ja pian ruukki siirtyi Wahlin haltuun.

Ruukki eli nousukautta vielä 1800-luvun lopulla, mutta vuonna 1907 yritys joutui vaikeuksiin, kun Venäjän ministerineuvosto päätti, ettei valtion tilauksia enää anneta suomalaisille konepajoille. Velkainen Paul Wahl & Co päätyi myymään ruukin Ahlström Oy:lle, joka suuntasi huomion puunjalostusteollisuuteen, jolle Varkauden sijainti olikin ihanteellinen.

Menestyäkseen Ahlströmin oli huolehdittava muistakin kuin teollisista investoinneista. Metsäteollisuuslaitosten lisäksi rakennettiin teitä ja siltoja sekä asuntoja ja erilaisia tiloja työläisiä ja virkailijoita varten. Yhtiö vastasi myös sairaanhoidosta, koulutoimesta, seurakuntatyöstä, kirjastosta, palokunnasta, yleisestä järjestyksestä ja sosiaalihuollosta.

Tehtaan kasvu sai aikaan sen, että Varkauden väkiluku lisääntyi ja siitä alkoi tulla enemmän ”kaupunkimainen”. Walter Ahlström tilasi Valter ja Ivar Thomélta vuonna 1913 Varkauden ensimmäinen asemakaavan.

Kaavassa teollisuusrakennukset oli sijoitettu Huruskosken varrelle ja Pirtinniemeen, hallinto ja palvelut Päiviönsaarelle sekä asutus ympäröiville alueille Kommilaan ja Kosulanniemeen. Alueita yhdisti yhdyskunnan keskusakselina leveä, lehmusrivistöin istutettu puistokatu Ahlströminkatu, joka antoi alueelle urbaanin leiman.

Puutarhakaupunki-ihanteiden mukaan rakennetulle Kommila-Kosulanniemen asuinalueelle rakennettiin myös yhdyskunnan moderni kirkko. Asuntojen sijoittelu noudatti sääty-yhteiskunnan hierarkiaa: tehtaan johto asui omalla alueellaan, samoin kuin virkamiehet, mestarit ja työntekijät.

Vuonna 1923 ryhdyttiin tehtaan toimesta toteuttamaan Päiviönsaaren asemakaavaa, jolloin keskuskonttorin edustalle luotiin puisto kukkaistutuksineen, tehtiin maansiirtotöitä ja istutettiin lisää Saksasta tuotuja lehmuksia. Tuolloin useissa yhteyksissä tähdennettiin, että ”sekä tehdasrakennuksissa että asuintaloissa on koetettu huomioonottaa esteettisiä vaatimuksia”.

Varkauden kauppalan perustaminen vuonna 1929 vapautti tehtaan monista julkisen hallinnon tehtävistä, mutta silti osa jäi pitkäksi aikaa tehtaan hoiviin. Vuoden 1962 alusta Varkaudesta tuli kaupunki. Suuri muutos Varkauden tehtailla tapahtui vuonna 1987, kun tehtaat siirtyivät Ahlströmilta Enso-Gutzeitin omistukseen. Ahlström vaikutti Varkaudessa vielä 2000-luvun alussa, kunnes siirsi loputkin toimintonsa muualle Suomeen.

Tänään Varkaus on kehittyvä, kilpailukykyinen, ympäristöä arvostava ja kansainvälinen korkean teknologian kaupunki. Kaupungin katukuvassa näkyy vahvasti teollinen kulttuuriperintö, eikä pelkästään kadunnimissä, sillä rakennuskantaan ovat ajan saatossa vaikuttaneet monet nimekkäät arkkitehdit kuten mm. Valter ja Ivar Thomé, Karl Lindahl sekä Alvar Aalto. Vanhan Varkauden alue on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö ja sen rakennuskanta on kokonaisuudessaan suojeltu.

Lähteet / Lue lisää:
Immonen Mari ja Melaranta Hanna-Kaisa: Kerroksien kaupunki. Varkautelaisten rakennettu menneisyys. Varkauden museon julkaisuja 9. 2011
Itkonen Hannu: Tehtaan klubilta teollisuusklubille. Varkautelaisen klubitoiminnan kahdeksan vuosikymmentä (1919–1999). 2003
Melaranta Hanna-Kaisa: Matkaopas Varkauden teollisiin ympäristöihin. Varkauden museon julkaisuja 10. 2019
Moilanen Pentti: Varkauden teollisuus 175 vuotta. Varkauden museon julkaisuja IV. 1991
Soikkanen Hannu: Varkauden historia. 1963